Historian havinaa

Teemme juhlavuoden kunniaksi nostoja yhdistyksen 60-vuotiselta taipaleelta. Tämä sivu päivittyy juhlavuoden aikana.

 

Yhdistyksen perustajajäsen, rouva Eila Vuorenmaa

YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN

 

Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n perustava kokous pidettiin 29. tammikuuta 1961.

Ote yhdistyksen pöytäkirjasta:

   ”Me allekirjoittaneet perustamme täten Tampereen Seudun    

    vajaamielisten Tuki ry-nimisen yhdistyksen, jonka

    tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä vajaakykyisten lasten

    omaisten ja ystävien kesken, selitämme täten liittyvämme

    jäseniksi yhdistykseen ja hyväksymme sille seuraavat

    säännöt.

   

   Tampereella tammikuun 29.päivänä 1961

 

    Onni Honkkila, pastori, Tampere

    Hannes Asikainen, sähköas., Tampere

    Armas Raunio, taiteilija, Pirkkala

    Onni Tuomenoja, sos.tarkkailija, Ylöjärvi

    Eero Ruohoniemi, autonk., Tampere

    Eila Vuorenmaa, rouva, Tampere ”

 

Yhdistys merkittiin rekisteriin, ja säännöt hyväksyttiin 24.maaliskuuta 1961.

Puheenjohtajaksi valittiin pastori Onni Honkkila, joka toimi diakoniajohtajana. Yhdistyksen perustajien nimiluettelosta voi havaita, että toimintaa olivat käynnistämässä sosiaalialan ja seurakuntien työntekijät yhdessä vanhempien kanssa. Myöhemmin on yhdistyksen toimintaa kehitetty kuitenkin etupäässä vanhempien voimin ja heidän aktiivisuutensa pohjalta.

Yhdistystä perustettaessa käytettiin kehitysvammaisesta ihmisestä yleisesti nimitystä vajaamielinen. Niinpä sana esiintyy myös yhdistyksen ensimmäisessä nimessä.

Sana "vajaamielinen" sai kuitenkin kielteistä sävyä, ja jo vuonna 1966 yhdistyksen sääntömuutoksen yhteydessä nimeksi valittiin Tampereen Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry.

Vuonna 1978 jätettiin nimestä pois sana "seudun", koska ympäristökunnissa oli alkanut toimia omia yhdistyksiä. Yhdistyksen sääntöjä ja nimeä muutettiin jälleen 1980, mistä lähtien nimenä on ollut Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry.

Lähde: Yhdistyksen 30-vuotishistoriikki: "Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry 1961-1991". Historiikin toteutus Kalevi Ahonen, Salme Vihtonen ja Riitta Niemi.

ÄIDIT VAIN, NUO TOIVOSSA VÄKEVÄT

 

Tampereen Kehitysvammaisten Tuen pitkäaikainen puheenjohtaja ja työmyyrä Matti Saarinen toteaa yhdistyksen 10-vuotishistoriikissa, että 1960-luvun alussa Tampereella kehitysvammaisten tilanne oli kohtalaisen tyydyttävä. Toiminnassa olivat kunnan ja seurakunnan päivähuoltolat sekä Kaupunkilähetyksen työkoti. Ylisen keskuslaitos oli hahmottumassa.

Matti Saarinen jatkaa: "Yhdistyksemme ei syntynyt hopealusikka suussa, eikä kaiketi ollut muutenkaan sen kummempi ihmelapsi, sillä tavanomaiseen tapaan olivat ensimmäisinä kysymyksinä edessä: mistä saadaan rahaa edes vähäisenkään toimintaan, miten saadaan sana kiertämään ja miten parhaiten toimitaan kehitysvammaisten hyväksi."

Sana oli kuitenkin saatu kiertämään hyvin, koska yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi ensimmäisen vuoden aikana 232:een. Ensimmäiset jäsenkunnan aktivistit olivat äitikerholaisia ja päivähuoltolan väkeä.

Matti Saarinen kirjoittaa: "Allekirjoittaneelle on kerrottu, että tämän yhdistyksen kehto on heilahdellut seurakuntien päivähuoltola Viljalassa, sillä rovasti Honkkila oli diakoniajohtajana jo työnpaikkansa vuoksi välittömässä kosketuksessa Viljalaan. Rovasti Honkkila oli läheinen ystävä jokaiselle Viljalan lapselle ja myös heidän äideilleen. Äidit hoitivat jäsenhankintarynnäkkönsä pontevasti, ja saivat ilmeisesti vastaanhangoittelevat isätkin ainakin jossakin määrin vedetyksi mukaan yhdistykseen. "

Äitikerhoja muodostui kaksikin kappaletta. Toiseen kuuluivat Epilän päivähuoltolassa olevien äidit ja toiseen Kalevan päivähuoltolassa ja Ylisen keskuslaitoksessa olevien äidit. Aluksi äitikerhot kokoontuivat joka toinen viikko. Myöhemmin ajat ja kokoontumispaikat ovat vaihdelleet.

Äitikerhojen merkitys on ollut suuri koko yhdistyksen toiminnan ajan. Ehkä aivan toiminnan alkuvaiheessa haettiin keskinäistä tukea samassa tilanteessa olevien kanssa. Yhteiskunnan palvelut olivat niukat, eikä yleinen ilmapiiri ollut kannustava.

Yhdistyksen äitikerhot ovat jo alkuvaiheessa olleet myös merkittäviä varojen kerääjiä, kuten Matti Saarinen kertoo.

On kudottu lapasia ja sukkia myyjäisiin, myyty tuhansia lippuja teatteriesityksiin, keitetty ohimennen kahvit ja leivottu pullat, kuljetettu omat ja toisten lapset kerhoon. Osaisipa joku laskea, kuinka monta sukkaa tai lapasta on kudottu, kuinka monta kynttilää ja korttia on myyty varojen keräämiseksi, jotta lapsilla ja nuorilla olisi rattoisia ja kehittäviä harrastusmahdollisuuksia ja leirejä!

Kunnioituksena näille ahkeroijille yhdistys päätti lähettää 50- vuotisjuhlavuoden tervehdyksenä maaliskuussa 2011 äitikerholaisten itse kutomat lapaset eli tamperelaisittain tumput presidentti Tarja Haloselle ja pikkulapaset rintamerkiksi tohtori Pentti Arajärvelle. Jo parin päivän kuluttua lähetyksestä saatiin presidentti Halosen kiitoskortti kuvien kera.

Lähde: Yhdistyksen 50-vuotishistoriikki: Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry 1961–2011: Tuhansia tunteja, tahtoa ja tuloksia, toimittanut Salme Vihtonen

KOTIASKARRUTUKSESTA SE ALKOI…  

 

Tukiyhdistys on sen toimintahistorian aikana omalla esimerkillään kehittänyt uusia palveluja.  Jo vuonna 1968 yhdistys aloitti ”kehitysvammaisten kodeissa tapahtuvaa kotiaskarrutustoimintaa”. Sillä tarkoitettiin kehitysvammaisten lasten ohjaamista arjen taidoissa omassa kotiympäristössä. Yhdistyksen toimintakertomusten mukaan vuonna 1971 askarrutusta voitiin laajentaa kolmena päivänä viikossa tapahtuvaksi.

Mainittakoon, että Tukiyhdistys oli edistyksellinen myös puheopetuksen saralla. Yhdistyksen palkkaama puheterapeutti antoi terapiaa kehitysvammaisille lapsille jo vuonna 1972. Jossain vaiheessa yhdistyksellä oli jopa kaksi puheterapeuttia.

Kotihoidon ohjausta järjestettiin myös muissa Tukiyhdistyksissä 1960-luvulla. Yhdistykset saivat tukea näihin kuntouttaviin ohjaustoimintoihin yleensä sekä kunnalta että valtiolta. Näin myös Tampereen yhdistys. Toimintakertomusten ja tilinpäätösten mukaan Tampereen kaupunki tuki toimintaa vuonna 1969 2000 markalla ja valtio vajaalla 3000 markalla. Tämä tuki saatiin sekä päiväkerho- että askarrutustoimintaan.

Tarve askarrutukseen syntyi luonnollisesti puutteellisesta lainsäädännöstä. Vajaamielislain epäkohta oli laitoskeskeisyys eikä kunnilla ollut avohuollon järjestämisen velvollisuutta. 1960-luvulla tämä tiedostettiin ja myös valtion taholla aloitettiin selvitystyö. Tämä tarkoitti toisin sanoen kehitysvammalain valmistelua. Lakihan tuli voimaan vuonna 1978. Ja vasta kehitysvammalaissa määriteltiin väljästi tarpeellista ohjausta, kuntoutusta ja toiminnallista valmennusta sekä läheisten ohjausta ja neuvontaa. Tätä oli siis tehty jo osana järjestötyötä Tampereella 1960-luvun lopulta alkaen.

Tukiyhdistyksen toimintakertomusten mukaan kehitysvammaisia tavattiin kerran viikossa ja työskentelyaika oli 1–2 tuntia. Sitä mukaa, kun Tampereella päivähuoltolatoiminta kehittyi, osa asiakkaista siirtyi päivähuoltolaan ja askarrutukseen voitiin ottaa uusia asiakkaita. Yhdistys oli aloittanut musiikki- ja kehityskerhot, joihin näitä lapsia/nuoria ohjattiin askarrutuksen avulla. Järjestyksessään toinen kotiaskarruttaja oli nyt jo ansaittuja eläkepäiviä viettävä kehitysvammaisten hoitaja Irma Kemppainen.

Myöhemmin työ siirtyi Tukiyhdistykseltä Pirkanmaan erityishuoltopiirin kuntayhtymän toiminta-alueeksi nimellä avohuollon ohjaus. Kuntayhtymältä Tampereen kaupungille se siirtyi 1990-luvun lopulla ja avohuollon ohjauksesta tuki kotihoidon ohjauksen kautta kuntoutusohjausta.

Pitkään yhdessä toiminut parivaljakko eli kuntoutusohjaajat Irma Kemppainen ja Helmi Vuorinen-Moilanen siirtyivät osaksi kaupungin vammaispalvelujen kehitysvammahuoltoa. Hallinnollisten ja toimintaympäristön muutosten myötä kotiaskarrutus on muuttunut yksilöllisten terapia- ja tukipalvelujen kehittymisen myötä perheiden sosiaaliohjaukseksi.  Kotiaskarrutuksesta tuli kotihoidon ohjauksen ja kuntoutusohjauksen kautta sosiaaliohjaajien  työsarkaa. Samalla toiminnan päätehtävä on siirtynyt kuntouttavasta toiminnasta palvelujen ja tukitoimien ohjaukseksi ja siten perheiden jaksamista tukevaksi toiminnaksi.

Videotervehdyksensä 60-vuotiaalle yhdistykselle ovat antaneet neljä kaupungin vammaispalveluissa työskennellyttä naista, jotka ovat tehneet yhdistyksen kanssa pitkään yhteistyötä. Irma Kemppainen, Helmi Vuorinen-Moilanen ja viimeisimpänä vammaispalvelutoimistossa alle kouluikäisten lasten perheiden sosiaaliohjajana toiminut Satu Sukanen. Päivi Mattila puolestaan muistaa siirtymät 1980-luvulta asti, ensin kehitysvammaisten sosiaalityöntekijänä ja myöhemmin hallinnollisena toimijana, kuten suunnittelupäällikkönä, näitä muutoksia edistäen. Päivi on toiminut myös tukiyhdistyksen hallituksessa.

Videotervehdykset ovat nähtävillä sivun alaosassa. 

Tekstin kokosi Tarja Sipponen

Muistoja Irma Kemppaisen albumista
PDF-tiedostoKun pieni leiri on iso asia_AL 1989.pdf (371 kB)
Lehtileike Aamulehdestä: Kun pieni leiri on iso asia
PDF-tiedostoVaikeavammaisten leiri onnistui Tampereella_Tukiviesti 1989.pdf (481 kB)
Lehtileike Tukiviestistä: Tukiyhdistys ja päivähuoltola yhteistyössä - Vaikeavammaisten leiri onnistui Tampereella.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

TOIMITILAT  JA TAMPEREEN KEHITYSVAMMAISTEN ASUNTOTUKISÄÄTIÖN PERUSTAMINEN

 

Toimitilojen suuri merkitys tukiyhdistyksen toiminnalle

Vuosina 1960–1977 yhdistys toimi Kalevan ja Epilän päivähuoltolan tiloissa sekä Kehitysvammaisten Tukiliiton toimistossa. Vuonna 1977 palkattiin ensimmäinen toiminnanjohtaja yhdistykseen osapäiväiseksi työntekijäksi. Tästä alkoi aiempaa ammatillisempi ja aktiivisempi ote Tampereen Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen toiminnassa. Vuonna 1977 yhdistys vuokrasi toimiston Hämeenpuiston varrelta ja saman vuoden syksyllä Labko Oy lahjoitti Käpytie 6:ssa sijaitsevasta kiinteistöstä yhdistyksen toimiston ja kerhojen käyttöön 85 m2 tilat, jotka yhdistys kunnosti. Suuremmat tilat helpottivat kerhojen järjestämistä, erilaisten välineiden, kuten soittimien säilytystä jne. Nyt tilaa ei tarvinnut aina käytön jälkeen tyhjentää.

 

Tampereen Onkiniemessä tuli myyntiin suurehko asuinrakennus. Suunnitteluinsinöörin silmin Kalevi Ahonen näki, että tontilla olisi tilaa rakentaa myöhemmin vielä toinenkin rakennus, kehitysvammaisten asuntola. Ja kun ajatus oli päähän putkahtanut, Kalevi Ahonen toimi. Hän ja Anneli Ahonen päättivät ostaa talon perustettavan säätiön lukuun, he myivät yhden kaupunkiasunnon, perustivat säätiön (Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö) ja sijoittivat rahat säätiön peruspääomaksi. Toimitilojen käyttöoikeus luovutettiin tukiyhdistykselle.

 

Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiön 20-vuotishistoriikissa Kalevi Ahonen on kertonut säätiön synnystä näin: ” Asuntotukisäätiön syntysanat lausuttiin keväällä 1979 Likolammella keittiönpöydän äärellä,  Risto-pojan täyttäessä 17 vuotta. Mietimme vaimoni Annelin kanssa missä Riston olisi parasta asua täysi-ikäiseksi tultuaan. Laitoshoito vaihtoehto ei tuntunut meistä hyvältä ja parhaaksi vaihtoehdoksi nousi pienehkö ryhmäkoti, jollaisista olimme Ruotsista kuulleet, mutta joita kaupungissamme ei ollut. Päätimme perustaa asuntotukisäätiön, lahjoittaa sille alkupääoman ja näin sitouduimme tavanomaisen vammaistyön lisäksi pyrkimykseen saada aikaiseksi asumis- ja hoitovaihtoehtoja kehitysvammaisille. Ystävämme Antti Lehtinen laati säätiölle säännöt, joille perustamislupa annettiin ja säännöt vahvistettiin 24.5.1979 ja se rekisteröitiin oikeusministeriön säätiörekisteriin 24.8.1979. ”

 

Yhdistyksen toimisto ja kerhot saivat näin mainiot toimitilat keskeltä kaupunkia, mikä vauhditti toimintojen laajentamista ja kehittämistä.

Vuotta myöhemmin yhdistys osti Asuntotukisäätiöltä talon alakerroksen toimiston ja kerhojen käyttöön, vaikka varattoman yhdistyksen monia hallituksen jäseniä taloudellinen vastuu hirvittikin. Varoja tilojen maksamiseen kerättiin sittemmin monien erilaisten aktiviteettien ja yhteistyökumppaneiden avulla.

Vuosituhannen vaihteessa yhdistys sai edullisesti Asuntotukisäätiöltä toimistotilat  Onkiniemenkadulta naapuritalon kellarikerroksesta, jonka myötä tilaa oli nyt riittävästi sekä toimiston että lisääntyneiden kerhojen käyttöön.

 

Onkiniemenkodit talkootyöllä alkuun

Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö rakennutti 1990-luvun alussa Onkiniemenkatu 5:n tontille 15-paikkaisen asuntolan, Onkiniemenkodit, jossa jokaisella kehitysvammaisella on yhteisten tilojen lisäksi oma huoneisto. Asuntolan toiminnan alkuvaihe perustui osin vanhempien talkootyöhön, koska palvelua ylläpitävä tukiyhdistys sai yhteiskunnalta rahaa vain yhden hoitajan palkkaamiseen, kun tarve olisi ollut 2–3 virkaa. Asukkaiden vanhemmat vastasivat viikonloppujen ruoka- ja muusta huollosta, eivätkä kaikkien vanhemmat tai muut sukulaiset voineet osallistua työhön. Jotkut pelkäsivät myös vastuuta toisten nuorista. Vanhemmat jaksoivat puurtaa viisi vuotta, sen jälkeen on saatu resursseja lisää. Myös tästä näkyy, miten vanhempien ja omaisten aloitteesta alkanut toiminta saadaan myöhemmin yhteiskunnan hoidettavaksi. Kiinteistö on edelleen Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiön omistuksessa, mutta palvelun tuottaa TampereMissio ry. Rongankoti Onkiniemi on ohjatun asumisen yksikkö.

Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö on rakennuttanut usean pirkanmaalaisen kunnan alueelle yhteensä kahdeksan hoitokotia, neljä ryhmäkotia ja yhden päivähoitoyksikön eli asunnot 150 henkilölle. Asuntotukisäätiö pitää yllä asuntoloiden lisäksi muun muassa Kuuslahden leirikeskusta, jossa tukiyhdistys järjestää kesä- ja viikonloppuleirejä.

Kalevi Ahosen kuoleman jälkeen vuoden 2010 alussa yhdistyksen puheenjohtajakin toiminut Markku Hiltunen valittiin myös Tampereen Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Säätiön asioihin perehtyminen on vaatinut koko hallitukselta tiukkaa perehtymistä, sillä aiemmin Ahonen hoiti niitä suvereenisti yksin tukiyhdistyksen toimistoavun turvin.

 

Markku Hiltunen: Säätiön toiminta nykyisin

Säätiön alkuaikoina useat uudet kodit rakennettiin yhteistyössä Pirkanmaan Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymän kanssa. Säätiö tuotti kiinteistöt ja kuntayhtymä tuotti hoivapalvelut. Tämä yhteistyö rakentui luottamukselle, jota luotiin kuntayhtymän liittohallitus-  ja liittovaltuustoaikoina vuosikymmenten aikana.

Kehitysvammaisia ihmisiä oli Tampereella ja ympäristökunnissa runsaasti ikääntyvien vanhempien vastuulla kotona. Huoli ”aikuisten lasten” elämästä selviämisestä oli päällimmäisenä. Asumistarve kasvoi nopeammin kuin uusien ja vapautuvien asuntojen muodostuminen. Säätiömme oli tuolloin oiva ratkaisu rakentamaan eri puolille Pirkanmaata uusia asumisyksikköjä. Asuntotarve oli suuri omatoimisille vielä kotonaan asuville kehitysvammaisille ihmisille. Näin syntyi harkitusti ryhmäkoteja, joissa tavoitteena oli perhemäisyyden luominen.

Kun Paras-puitelaki uudistus vaati poistamaan kuntayhtymien ja kuntien tarjonnan päällekkäisyyksiä, lopetettiin Pirkanmaan Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä 1.1.2009.

Hoivapalvelujen tuottaminen siirtyi kuntien vastuulle. Parkano, Ylöjärvi, Kangasala sekä Akaa ostivat myös säätiön omistamat kiinteistöt. Tampere ja Mänttä-Vilppula päätyivät tuottamaan vain lakisääteisen hoivapalvelun ja vuokrasivat säätiömme kiinteistöt. Säätiömme tehtävä uusien asumisyksikköjen rakentajana päättyi Kuntayhtymän lakkauttamisen myötä eikä uusia asumisyksikköjä ei ole myöhemmin rakennettu. Nykyisin säätiömme toimii edelleen Tampereen kohteissa sekä Vilppulassa:

  • Ryhmäkodit Tampereella: Onkiniemenkodit, Rantaraittikoti, Hälläpyöräkoti, Puuwillakoti ja Kaarilan ryhmäkoti
  • Ryhmäkoti Vilppulassa: Pihlajakoti
  • Tukiasuminen Tampereella: Kaarilanaukio 6 ja Rantahovi                 
  • Kuuslahden leirikeskus