Sinun tarinasi
KERRO MEILLE SINUN TARINASI
Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry täyttää 60 vuotta 2021. Juhlavuoden aikana haluamme nostaa mieliin tapahtumia ja asioita kuluneilta vuosikymmeniltä ja vuosilta.
Pyysimme lyhyitä tai pitkiä, elämänmakuisia tarinoita siitä, mitä yhdistyksen toiminta on merkinnyt juuri Sinulle - olet sitten ollut mukana missä vain roolissa. Mikä on ollut sykähdyttävin hetki, muisto, tapahtuma, kohtaaminen, tunne…
Kiitos kun saimme aitoja elämänmakuisia tarinoita ja kokemuksia vuosien varrelta, sillä niistä muodostuu yhdistyksen 60- vuotinen tarina. Julkaisemme niitä tälle sivulle kuluvan vuoden aikana.
SINUN TARINASI -JÄSENISTÖN LÄHETTÄMIÄ TARINOITA
Julkaisemme jäsenistön lähettämiä tarinoita juhlavuoden aikana osissa. Kiitos tarinoista!
Minun tarinani: Vertaistuen merkitys
"Minulle ja meidän perheellemme oli erityisen merkittävä hetki, kun osallistuimme aikoinaan vertaistukiryhmään. Se hyväksynnän tunne ja vertaistuki, jota saimme.
Ei tarvinnut selitellä mitään. Sai itkeä, ilman häpeän tunnetta. Näki, että elämä kantaa.
Ryhmä antoi meille voimia, tukea, avasi polkuja, sieltä alkoi tärkeitä ystävyyssuhteita."
Leena Jokipakka, Tukiyhdistyksen puheenjohtaja
Minun tarinani: Yhdistyksen merkitys
”Mitä yhdistyksen toiminta on merkinnyt minulle? Valtavan suuri kysymys. Jouduin miettimään pitkään, miten vastata tähän. Se on antanut niin paljon lähes 30 vuoden aikana.
Oikeastaan kokonaisen identiteetin kehitysvammaisen lapsen äitinä - tai ainakin tukenut siinä. Yhdistys on tuonut elämääni osallisuutta. Olen saanut kuulua ryhmään, jakaa asioita: iloja ja huolia, haaveita ja pelkoja. Yhdistys on tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, ystäviä ja tuttavia, monenlaisia kohtaamisia. Olen saanut valtavasti tietoa ja tukea, mitä ilman olisin varmaan vaeltanut "pimeässä laaksossa". Iloa ovat tuoneet perheellemme erilaiset tapahtumat, retket, matkat ym.
On ollut suuri ilo saada seurata lapsemme riemua saadessaan osallistua tukiyhdistyksen järjestämille leireille, kerhoihin jne.
Jo pelkkä leirikirjeen saapuminen, saa hänessä odottavan innostuksen aikaan. Paitsi, että lapsemme on saanut leirien ja kerhojen myötä vaihtelua arkeen, ne ovat tuoneet myös hengähdystauon muille perheemme jäsenille.
Lämmin kiitos kaikille tukiyhdistyksen työntekijöille ja erityisesti Päiville ja Johannalle. Teette pyyteetöntä työtä suurella sydämellä.
PS. Uskon, että puolisoni yhtyy kaikkeen edellä mainittuun.”
Kirjoittaja ei halua nimeään julkaistavan
Minun tarinani: Muistoja tukiyhdistyksestä
” Mieleenpainuva tilaisuus oli, kun sain pitää puheen Koskikeskuksessa valtakunnallisessa kehitysvammaisten päivässä vuonna 1989. Pääsin oikein Kansan lehteen kuvan kanssa.
Olin kutsuvieraana, kun Tulppaanitalo vihittiin käyttöön.
Pakkahuoneella olen saanut avata tukiyhdistyksen kevätkokouksen ja siellä tapasin yhdistyksen entisen johtajan Kaija Tammisen.
Jämijärvellä sain kerran juontaa joulujuhlan.
Olen ollut myös mukana varainkeruussa, kun Kuuslahden leirikeskusta on laitettu toimintaan.
2001 Päivi kävi minun 50-vuotissyntymäpäivilläni Kaukajärvellä, vaikka oli diskopäivä.
Diskossa kävin äidin kanssa, kun äiti keitti kahvia ja minä myin arpoja. Äiti toimi monet vuodet äitikerhossa. Olen myynyt monena vuotena äidin kanssa tukiyhdistyksen kynttilöitä ja äidin tekemiä sukkia. Joulunaikaan myytiin sinappia ja kinkkuarpoja diskossa. Minäkin voitin kerran joulukinkun.
Äidin kanssa käytiin diskoristeilyillä.
Äidin hautajaisissa oli Päivi ja äitikerholaisia saattamassa äitiä.
Kuuluin tukiyhdistyksen keharit sählyporukkaan monta vuotta. Antinkartanossa ja Rinnekodissa pelatessa voitettiin mestaruus.
Tukiyhdistyksen leireillä olen käynyt monta kertaa.
Mieleen on jäänyt Ikaalisissa järjestetty joulukonsertti, missä Anneli Mattila esiintyi.
Tampere talossa on käyty myös konserteissa.
Jelppisillat ovat olleet hienoja tilaisuuksia.
On ollut oikein kivaa kuulua tukiyhdistykseen.
Raimo Palm
Minun tarinani: Yhdistyksen merkitys
” Poikamme, joka täyttää 40 vuotta nyt yhdistyksen juhlavuonna, on vuosien mittaan ehtinyt nauttia monenlaisista yhdistyksen järjestämistä kerhoista, leireistä ja tapahtumista. Yhdistys on etujärjestönä vaikuttamisen lisäksi tarjonnut todella paljon toimintaa ja vertaistukea jäsenilleen.
Vanhempina olemme kiitollisia yhdistyksen toiminnan kautta saamistamme vapaista hetkistä, mutta myös arvokkaasta vertaistuesta. Meille mieleenpainuvimmat kokemukset liittyvät aikaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin mietittiin itsenäistymistä, kotoa poismuuttamista ja aloiteltiin asuntolassa asumista. Monenlaisia ajatuksia tulevaisuudesta tuli pohdittua ja hankaluuksiakin riitti.
Oli antoisaa ja helpottavaa miettiä vaikeita päätöksiä yhdessä samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Yhdistyksen järjestämissä keskusteluissa, asumispalveluihin liittyvissä seminaareissa ja pienellä porukalla tekemisessä hyvä vertaistuki konkretisoitui yhteiseksi toiminnaksi nuortemme asioiden eteenpäinviemiseksi.
Erityiset kiitokset Päiville, joka, ei vain tässä asiassa vaan muutenkin, on antanut yhdistykselle paljon enemmän kuin yhden ihmisen työpanoksen. Hänellä on aikaa tukea ja auttaa löytämään ratkaisuja ja paneutua myös henkilökohtaisiin keskusteluihin.
Seija Aimio-Murawski
Minun tarina: DJ-hommat Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n discoissa
” Aloitin DJ-hommat discossa syksyllä 2005, Vuoltsulla. Treen Tukiyhdistyksen disco muutti vuonna 2012, Vuoltsulta Monitoimitalolle 13:sta. Monitoimitalo 13:sta minä opin myös käyttämään valo-ohjainta. Saan DJ-hommista palkkaa Tukiyhdistykseltä. DJ-hommat ovat minulle tärkeitä kun tuo mulle ihmisille iloa ja discon lopussa porukka tuli kiittämään minua!”
Antti Ylinen
![]() Kuvassa Kaija on talvileirillä 2011 Mertiörannassa, jossa perinteisesti ajeltiin myös moottorikelkoilla. |
Minun tarinani: Leirimuistoja talvileiriltä Mertiörannasta
Oli leirille lähtöaamu, kun me kokoonnuttiin Vanhan kirkon eteen, kunnes kaikki oli paikalla. Auto tuli ajoissa, tavarat ja kassit autoon ja myös itse mentiin istumaan omille paikoille. Kun kaikki oli valmista, niin lähdettiin ajamaan kohti Mertiörantaa, klo 10 lähdettiin lomalle. Kun vihdoin oltiin perillä, otettiin sukset autosta pois ja muut ulkoilujutut. Kun kaikki oli saatu ulos, auto meni pois.
Ohjaajia oli muutama ja yksi oli Oili, joku muu vielä, Minttu ja Seppo, nuo muistan. Leirin pomona oli Johanna. Leirillä oli ohjelmaa paljon. Iltapäivällä oli infoasiaa, että mitä tehdään ruokailun jälkeen. Mehän petattiin petit iltakuntoon heti. Ruokailun jälkeen huilattiin vähän aikaa. Huilattuamme lähdettiin ulos. Toiset hiihtivät ja toiset käveli muuten vain.
Tuli kahviaika, meille oli hyvää pullaa kahvin kanssa. Maistui hyvältä, kun yhdessä nautittiin kahvit ja pullat. Kahvin jälkeen mentiin ulos, kun oli hyvä ilma ulkona. Oltiin iltaruokaan asti, sitten oli päivällisen aika meillä. Oltiin paljon ulkona joka päivä. Leiri kului joutuisasti hyvin. Kaikkina päivinä oltiin ulkona. Hiihdettiin paljon aamupäivisin, niin myös iltapäivisin, hyvä juttu. Meillä oli hyvät ilmat joka päivä. Ei ollut ihme, että viihdyimme ulkona paljon, sitä me lähdettiin hiihteleen. Joka päivä oli paljon liikuntaa monella eri tavalla, jos haluaa liikkua. Liikunta on hyvä asia.
Koitti vihdoin aamu, kun pakattiin aamupalan jälkeen laukut lähtökuntoon. Kun oli kotiinlähtöpäivä nyt.
Kiitos hyvästä leiristä leiri vetäjille ja niin myös keittiön henkilökunnalle.
Kaija Miettinen
Minun tarinani: Leirimuistoja Lautsiasta
Oli jälleen uusi vuosi ja toinen leirivuosi, olisko vuosi 2012. Se oli ihana leiri. Lautsian leiriltä muistan kaksi ohjaajaa, ja he ovat Oili ja Seppo. Lautsiassa oli myös ulkoilua, niin hiihtämistä ja muuten ulkoilua. Se on hyvä asia, kun ajattelee. Muistan kun kokoonnuttiin Vanhan kirkon eteen odottamaan linja-autoa, kun kymmeneltä lähdettiin kohti Lautsiaa. Tavarat tuli kyytiin sukset ym.. Kun klo oli kymmenen niin auto starttasi kohti Lautsiaa.
Todella hyvä juttu.
Kaija Miettinen
![]() |
![]() |
Meidän tarina: Tukiyhdistyksen reissussa vuosia sitten
”Käytiin Maarit Virtasen kanssa kävelyllä marraskuisessa säässä. Oli vähän liukasta, mutta aurinko paistoi kirkkaasti niin kuin vain loppusyksyn aurinko osaa! Muisteltiin nuoruutta ja mm. yhteistä Tukiyhdistyksen Kreetan matkaa vuodelta 1986. Yhteisesti todettiin, että oltiin nuoria silloin, kaikenlaista kommellusta matkalla sattui eikä vielä silloin voinut tietää mitä kaikkea elämä tuo tullessaan. Näitä vanhoja asioita hän muistelee hymyillen. Tukiyhdistyksen jutuista on erityisesti jäänyt mieleen Raitaset-bändi, jossa Maarit soitti rumpuja. Raitaset esiintyi monissa Jelppis-juhlissa. Ja harjoituksia ohjasi ja bändin johtaja oli Raita Outinen.
Maarit kertoi jääneensä eläkkeelle, kun täytti 60-vuotta. Siivous- ja tiskaushommat ovat nyt siis jääneet taakse. Maarit asuu Koivistossa ja käy Aktiivissa muutamana päivänä viikossa, sauvakävely on mieluista ja ihmisten kanssa jutustelu.
Lenkin päätteeksi päätettiin ottaa päivityskuva. Aurinko paistaa varmaan yhtä kirkkaasti, mutta vaatetusta tarvitaan vähän enemmän kuin Kreetan lämmössä.”
- Tarja Sipponen-
Minun tarinani: ohjaajan näkökulma
Kuuslahden rantasauna, rauhallinen hetki lauteilla kahden leiriläisen kanssa ja pulahdus raikkaaseen järveen. Tämä kuva palaa usein mieleen, kun mietin kesäleirejä Kuuslahdessa. Leireihin kuuluu touhuaminen ja tekeminen, välillä kiirettäkin. Tässä hetkessä oli kuitenkin erityinen rauha ja levollisuus, mitään ei puuttunut, oli läsnäoloa ja yhteyttä.
Hetkiä ja välähdyksiä tulee mieleen lukemattomia muitakin. Rantasaunan pukuhuoneessa kaunis neito, jonka kanssa yhteisymmärrys löytyi, kun viimein ymmärsin hänen haluavan violetin mukin vihreän sijaan. Matalalla äänellä laulettu ”Oot voimani mun” karaokessa sai ihon aina kananlihalle. Talent-show:ssa itsevarmaa runonlausuntaa, itsensä ylittäminen ohjaajan tuella hiljaa laulaen tai oman paikan löytäminen juhlan järjestyksenvalvojana heijastinliiveineen. Pieniä, ohikiitäviä hetkiä, jotka jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi ”jaetaan nämä lakut niin, että minä syön kuoret ja sinä täytteen” ja niinhän me jaettiin. Tunnelmat palaavat nopeasti mieleen, mutta niitä on vaikea jakaa kirjoitettuna, muistoihin tarvitaan tuoksut, tunnelma ja ennen kaikkea ihmiset.
Olen saanut toimia ohjaajana useilla leireillä Kuuslahdessa, yhden kesän toimin myös leirivastaavana ollen lähes kaikilla kesän leireillä mukana. Lisäksi sain tehdä tilapäishoidon viikonloppuja yhteensä 5 vuoden ajan, välillä pelättiin näiden loppumista ja vietettiin jokunen ”viimeinen leiri”. Onneksi leirit ovat saaneet edelleen jatkua monista mutkista huolimatta. Viikonloppuleireillä nähtiin usein samojen leiriläisten ja ohjaajien kanssa, jolloin tultiin puolin ja toisin tutuiksi, oli hienoa seurata myös leiriläisten elämää ja kasvamista useamman vuoden ajan. Leirien lisäksi olen piipahtanut tukiyhdistyksellä monessa muussakin toiminnassa mukana, mutta ensimmäiseksi tukiyhdistyksestä tulee mieleen leirit ja erityisesti leiriläiset.
Leireillä olen saanut oppia paljon enemmän elämästä, mitä olisin voinut etukäteen kuvitellakaan. Olen oppinut siitä, mitä on olla aidosti läsnä, pysähtyä lyhyisiin hetkiin ja nähdä niissä elämän täydellisyys. Olen oppinut, miten ilo ja onni muodostuu ensisijaisesti kohtaamisista ja ihmisistä eikä materiasta tai mammonasta.
Kiitos Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry!
Anne Mäkelä (ent. Norén)
Minun tarina: Tampereen Kvtuki näytti suunnan
”Aamulehdessä oli kesällä 1986 pieni ilmoitus, jolla etsittiin Tampereen Kehitysvammaisten Tukiyhdistykselle toiminnanjohtajan sijaista vakituisen työntekijän opintovapaan ajalle. Mietin, mikähän yhdistys tämä tällainen on?
Olin valmistunut Tampereen yliopistosta sosiaalityöntekijäksi, asuin vielä opiskelija-asunnossa ja kesäsijaisuus kuntoutumis-laitoksen sosiaalityöntekijän sijaisena oli päättymässä.
Minut kutsuttiin haastatteluun Onkiniemeen. Toimisto oli täynnä johtokunnan jäseniä ja heitä luotsasi silloin puheenjohtaja Matti Saarinen. En muista ainoatakaan kysymystä, jostain syystä kuitenkin vakuutin tämän joukon, että tällainen sijaisuus kyllä minulta hoituisi… Ja työhön tartuttiin heti. Matti ja puolisonsa Annikki olivat ihanan ohjaavia, keskustelevia ja kannustavia. He auttoivat minut alkuun. Seuraavana vuonna puheenjohtajan pestiin siirtyi Kalevi Ahonen.
Tukiyhdistyksen ensimmäinen palkattu työntekijä Kaija-Leena Tamminen oli jäänyt opintovapaalle. Tehtävä oli muotoutunut vähitellen hänen osaamisensa, persoonansa ja kontaktiensa avulla ja muutettu osa-aikaisesta kokopäiväiseksi edellisenä vuonna. Nyt minun oli tartuttava toimeen! Noin 80% palkasta tuli Tampereen kaupungin ostopalvelusopimuksesta, jonka piiriin kuului kehitysvammaisten kerhoja ja leirejä sekä vanhempien tukitoimintaa. Epilän koululla toimi iltapäiväkerho, joka ei vielä silloin ollut siirtynyt kaupungin toiminnaksi vaan Tukiyhdistys vastasi ko. toiminnasta.
Tärkeänä osana toimenkuvaa oli myös varainhankinta. Tuon talven aikana tulivat kerhojen ja talvileirien lisäksi tutuiksi niin Jelppis-juhla kuin Tinatanssiaisetkin. Naistoimikunta myi lippuja teatteriesityksiin ja toiminnanjohtajan oli syytä osallistua kaikkeen varainhankintaan, erityisesti muistan kierrokset arpavoittojen saamiseksi. Toimistolla piipahteli aktiivivanhempia ja tietysti jokaisella oli oma mielipide mitä kaikkea toiminnan-johtajan tuli osata ja tehdä… Käytettiin lankapuhelinta, jäsenkirjeet kuoritettiin ja postitettiin toimistolta, muistaakseni reilulle 400 jäsenelle. Välillä tuli tiukkoja tilanteita, kun piti saada sijainen iltapäivä- tai harrastuskerhoon. Tässä minua auttoivat kerhojen ja leirien pitkäaikaset ohjaajat. Silloinen poikaystävä pääsi välillä diskoon levyjä soittamaan ja nuorempi serkku iltapäiväkerhoon sijaistamaan.
Kehitysvammaisiin ihmisiin sain tutustua eri tapahtumissa. Monia heistä muistan lämmöllä ja erityisesti tulee mieleeni Jouko Kakko, joka myi ahkerasti yhdistyksen joulukortteja. Vanhemmista Irja Thurman kävi aktiivisesti auttamassa milloin missäkin järjestelytehtävissä. Luonnollisesti myös Leinosen pariskunta tuli pian tutuksi. Samana syksynä lähdin Kalevi Ahosen järjestämälle Tukiyhdistyksen etelän matkalle.
Minun tehtäväkseni jäi yksin matkustavien kehitysvammaisten ohjaaminen ja tukeminen matkan aikana ja matkakohteessa Kreetalla. Se ei ollutkaan ihan helppo juttu, enhän minä ollut tehnyt työtä kehitysvammaisten ihmisten parissa! Kaikenlaisia kommelluksia matkalla tapahtui, niin kuin matkoilla yleensäkin sattuu. Hyvissä voimin kuitenkin kaikki palasimme takaisin. Olin tutustunut jäsenistöön, yhteen toiminnanjohtajan monista rooleista ja oli aika palata arkeen.
Tämän työkokemukseni ansiosta opin tuntemaan suuren osan tamperelaisista kehitysvammaisista henkilöistä ja heidän perheistään. Sijaisuuden jälkeen sain töitä vaikeimmin vammaisten yksiköstä eli Kalevan päivähuoltolasta. Yhteys Tukiyhdistykseen kuitenkin säilyi. Aloitimme yksikön tiloissa vanhempien ryhmän, joka varsin pian siirtyi yhdeksi Tukiyhdistyksen toiminnan osaksi. Kerran järjestimme myös päivähuoltolassa viikonloppuleirin yksikön lapsille Tukiyhdistyksen leirinä. Ilmeisesti vaikeimmin vammaisten lasten vanhemmat eivät vielä tuolloin olleet antaneet lapsiaan leireille ja näin oli turvallista aloittaa.
Tarja Nummela kirjoitti tuosta pikkuleiristä Tukiviestiin kesäkuussa 1989, ja lehtijuttu ”Vaikeavammaisten leiri onnistui Tampereella” on nähtävillä nyt yhdistyksen kotisivuilla.
Myös Aamulehti kirjoitti artikkelin ”Kun pieni leiri on iso asia”
Yli 30 vuotta myöhemmin, nyt suhteellisen tuoreena eläkeläisenä voin kiittää yhdistyksen johtoa vuodelta 1986 myöhempää työuraani mullistavasta työkokemuksesta.
Tein pitkän uran vammaispalveluissa ja siellä erityisesti kehitysvammaisten palveluissa. Viimeiset työvuodet sain etsiä ja valita kehitysvammaisia henkilöitä asumispalveluihin. Monet heistä tuttuja sieltä 1980-luvulta asti. Tämä minun tarinani kertoo polun sosiaalityön ammattilaiseksi, jossa lyhyehkö sijaisuus määritti tulevan sosiaalityön kiinnostuksen. Voin kuvitella, että myös nykyään moni kerho- tai leiriohjaaja löytää työkokemuksen kautta suunnan omalle ammatinvalinnalleen.
Vammaisten palvelut Tampereella eivät ole tulleet valmiiksi ja Tukiyhdistys on jäsenistön lähellä, herkällä korvalla palvelujen toimintaa seuraava ja epäkohtiin reagoiva edunvalvoja.
Samalla se on hieno yhteisö, josta jäsenet voivat saada arkea rikastuttavia, mutta myös välttämättömiä palveluja: tilapäishoitoa, leirejä, kerhoja ja sekä yhteistä tuki- ja virkistystoimintaa. Onnea ja menestystä 60-vuotiaalle!”
- Tarja Sipponen-
Minun tarina: vertaistuen merkitys
”Vuonna 1993–1994 Kalevanpuiston koululla kokoontui vanhempainryhmä, jossa sai vertaistukea ja ystäviä, jotka ovat vieläkin olemassa! Sykähdyttävin hetki oli, kun vanhempain-ryhmässä ymmärsin, etten ole yksin! Paljon hienoja tapahtumia muistuu mieleen yhdistyksen ajalta, mm. Konsun juhlat, myyjäiset, vertaistapaamiset ja leirit lapsille/ nuorille. <3 ”
-Helvi Hellsten-
Minun tarina: muistoja viikonloppuleireiltä
”Viikonloppuleirillä olin Sini-ohjaajan kanssa metsän rajassa pellolla aseeni, se oli leikkikivääri, kanssa metsällä. Sini leikki ajokoiraa ja haukkui. Sinillä oli mustat tuulihousut ja se konttasi metsässä. Sain leikisti hirven ja suolistin sen. Sitten palattiin mökille.”
”Viikonloppuleirillä menimme metsään sieneen porukalla Sasin Miian kanssa ja löysin paljon mustatorvisieniä. Olin kuulemma tarkka poika! Olisin kuulemma hyvä sienikoira.”
-Ville Mäntynen-