Lyhytaikaishoito

KUUSLAHDEN VIIKONLOPPULEIRIT :

 

Tukiyhdistys järjestää viikonloppuleirejä omaishoidon tuen vapaiden järjestämiseksi. Viikonloppuleirit ovat lyhytaikaista ympärivuorokautista ja leirimuotoista tilapäishoitoa. Leireille on etusijalla omaishoidon tuen asiakkaat.

Leirit alkavat perjantaina klo 17.00 ja päättyvät sunnuntaina klo 18.00. Leiripaikkana on Kuuslahden leirikeskus Teiskon Kämmenniemessä. Kuljetukset tapahtuvat joko omalla kuljetuspalvelukortilla tai vanhempien saattamana.

Leirejä muokataan kouluikäisille tai aikuisille leiriläisille sopivaksi varaustilanteessa. Valitettavasti Kuuslahti paikkana ei mahdollista vaikeasti liikkumisrajoitteisten henkilöiden leirejä, joten viikonloppuleirit on suunnattu käveleville leiriläisille.

Leiri maksetaan maksusitoumuksella, joka on osoitettu tukiyhdistykselle.  Osallistumismahdollisuudet viikonloppuleireille tulee siis neuvotella oman omaishoidontuen palveluohjaajan kanssa. Tukiyhdistyksen toimistolta varatut ajankohdat tulee ilmoittaa itse palveluohjaajalle. Leirien käyttöön myönnetään kaupungilta maksusitoumus (jota ei tarvitse toimittaa yhdistykselle). Yksi viikonloppuleiri (pe-su) kuluttaa kaksi lakisääteistä omaishoidon vapaata. Lakisääteisen vapaan käytön ajalta kaupunki lähettää leiriläiselle asiakasmaksun, joka on viikonlopulta 22,80 € (11,40 €/vrk).

 

Keväällä 2019 viikonloppuleirejä järjestetään seuraavina ajankohtina:

 

Tammikuu:        25.1. – 27.1.

Helmikuu:         1.2.–3.2., 8.2.–10.2., 15.2.–17.2.

Maaliskuu:        8.-10.3., 15.–17.3., 22.–24.3., 29.–31.3.

Huhtikuu:          5.4.–7.4., 12.4.–14.4., 26.–28.4.

Toukokuu:         3.5.–5.5., 17.–19.5

 

Viikonloppuleirien määrää on vähennetty hieman aiemmasta. Rahoituksen suuruus varmistuu alkuvuodesta 2019, jolloin selviää järjestettävien leirien määrä syksyllä 2019.

 

Varaukset ja tiedustelut toimistolta puh. (03) 2140 226.

Kuuslahden leiripaikka: Kuusjärventie 151, 34240 Kämmenniemi

 

(Päivitetty 10.12.2018)

Viikonloppuleirien lomakkeet

MS Word -tiedostoTietoja leiriläisestä_Kuuslahti.doc (32 kB)
Tietoja leiriläisestä-lomake täytettäväksi leirille
MS Word -tiedostoVAATELISTA_viikonloput.docx (23 kB)
Vaate- ja tavaraluettelon pohja täytettäväksi leirille (Huom: kappalemäärien merkintä riittää, mutta halutessasi voit täyttää muita yksityiskohtia vaatteiden tunnistamista helpottamaan)

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

Maaliskuussa 2017 teimme asiakastyytyväisyyskyselyn Kuuslahden viikonloppuleireistä. Kysely lähetettiin postitse henkilöille, jotka ovat käyttäneet Kuuslahden viikonloppuleirejä ajanjaksolla tammikuu 2015-helmikuu 2017. 

Toteutimme kyselyn yhteistyötämme kehittääksemme ja asiakkaiden saaman palvelun ja tuen laadun varmistamiseksi. Vastaukset olivat ensiarvoisen tärkeitä tilapäishoidon palvelun kehittämistä ja tulevaisuuden suunnitelmia varten.

Kyselystä kävi ilmi, että Kuuslahden leireissä on parasta maalaismaisema, kodinomainen turvallinen ympäristö sekä yhdessä olo leiriläisten ja ohjaajien kanssa. Vastaajat olivat tyytyväisiä erityisesti leiriläisten yksilölliseen kohtaamiseen ja lämpimään vastaanottoon.  Rento ja mukava leiri tuo vaihtelua arkeen sekä luo sosiaalisia suhteita.

Leiriläisten ja vanhempien kommentteja Kuuslahden viikonlopuista:

”Kuuslahti on niin kuin toinen koti”

”Ohjattuna ihan tavallisia kotitöitä, liikuntaa ja ulkoilua, lautapelejä, karaokea ja tietenkin rentoutumista ja lepoa”

”Sauna, makkaran paisto kodassa, musiikki”

“Rento, mukava, tuttu ilmapiiri, tutut ohjaajat”

“Kiva maalaisympäristö, luonto, rantasauna, aina lämmin vastaanotto”

Kysely toteutettiin opinnäytetyönä Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:lle. Opinnäytetyö liittyi sosiaalialan ammattikorkeakoulututkintoon Hämeen ammattikorkeakoulussa ja sen toteutti sosionomiopiskelija Wivi Kaivonen.

Lämpöiset kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!!