Yhdenvertainen kaveritoiminta tiedottaa

19.10.2022

KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO TIEDOTTAA

YHDENVERTAINEN KAVERITOIMINTA

Mahtuisiko arkeesi yksi kaveri lisää?

Yhdenvertainen kaveritoimintamme (entiseltä nimeltä Best Buddies -kaveritoiminta) on käynnistänyt pitkän koronatauon jälkeen livekaveritoiminnan! Livekaveriksi voi hakea Jyväskylän ja Tampereen seuduilta ja digikaveriksi mistä päin maata vain.

Tarkoituksenamme on tuoda erilaisia ihmisiä yhteen ja tarjota vapaaehtoistoimijuutta myös henkilöille, joilla on kehitysvamma tai vastaava tuen tarve. Meillä kaikki vapaaehtoiset toimivat samoissa tehtävissä. Yhdistämme kaksi vapaaehtoista yhdenvertaiseksi kaveripariksi. Toisella vapaaehtoisella on kehitysvamma tai vastaava tuen tarve, toisella ei.

Otamme nyt siis myös livekaverihakemuksia vastaan! Juuri nyt kaipaamme uusia hakemuksia erityisesti 16–17 -vuotiailta tukea tarvitsevilta tytöiltä. Tampereella kaveria odottaa 16-vuotias vammaton vapaaehtoinen, josta olisi mukavaa esimerkiksi ulkoilla yhdessä.

Livekaveruuteen kuuluu yhteydenpito oman parin kanssa kerran viikossa ja tapaaminen kerran kuukaudessa. Kaveripari sopii yhdessä, milloin tapaavat ja mitä tapaamisillaan tekevät.

Kaverikausi kestää puolesta vuodesta vuoteen.

Tutustu Kehitysvammaisten Tukiliiton Yhdenvertaiseen kaveritoimintaan sivuilla: www.kaveritoiminta.fi ja täytä siellä sähköinen hakemus!